Yritys

Vuosikymmenten kokemuksella

 

Mauri Mäkinen perusti pesula-alan yrityksen noin 40 vuotta sitten. Nykyisin yrityksen omistavat Maurin kaksi poikaa, jotka ovat kulkeneet alalla mukana jo pienestä pitäen. Lapsena ylimääräisiä taskurahoja varten tehdyt työt muuttuivat yrittäjyydeksi, kun pojat ottivat perheyrityksen ohjat kesällä 2017.

 

Mattokeisari-nimi tuli mukaan 2000-luvulla, kun toiminta laajentui ja brändi kehittyi. Yrityksen toimintaa ohjaavat vahvasti arvot laadukkaasta palvelusta, hyvistä tuotteista sekä pitkäjänteisestä yhteistyöstä.

 

Mattokeisarilla on toimintaa koko Suomessa, ja tavoitteena on jatkaa tulevaisuudessa laajentumista kotimaassa, säilyttäen koko ajan korkealuokkainen palvelun laatu. Yrityksellä on vahva visio nykyhetkestä ja tulevasta, jossa keskitytään tekemään se, mitä tehdään, hyvin – tai oikeastaan aina pikkuisen paremmin kuin muut.

 

Otamme jokaisen asiakkaan vastaan yksilönä, mukautuen mahdollisimman hyvin heidän toimintatapoihinsa ja aikatauluihinsa. Otamme kaikki alaamme liittyvät projektit kantaaksemme, jotta asiakas voi keskittyä omaan työhönsä. Meillä on aito halu ymmärtää asiakasta, kuunnella ja toteuttaa palvelumme niin, että kaikille jää kokonaisuudesta hyvä maku suuhun.

 

Palvelun laatu on meille sydämen asia: teemme kaikilla osa-alueilla jälkeä, jonka takana voimme seistä ylpeästi. Varmistamme aina, että jokainen meiltä asiakkaalle lähtevä tuote on aidosti puhdas, laadukas ja asiakkaan tarpeiden mukainen.